Jääkiekkokirja 1965 - 1966

kun hän molemmin luistimin on kokonaan yli keski- tai aluerajan. Keskiviivan syöttö on laillinen, vaikkakin pelaaja olisi paitsiotilanteessa keskiviivan toisella puolella, jos hän siellä ollessaan pysäyttää puolustusalueelta anne- tun syötön ennen kuin kiekko on ylittänyt keskiviivan ja tämän jälkeen palaa viivan päälle ainakin toisella luistimeIlaan ennen kuin hän syöttää kiekon yli vii- van tai lähtee kuljettamaan kiekkoa vastustajan maa- lia kohti. Sama koskee tilannetta, jossa pelaaja seisoo siniviivan toisella puolella ja pysäyttää puolueetto- malta alueelta annetun syötön ennen kuin kiekko on ylittänyt siniviivan. Pelaaja, jonka vartalo, maila tai luistimet viimeksi ovat koskettaneet kiekkoa, on katsottava pelaajaksi, jolla viimeksi on ollut kiekko hallussaan, ellei kysy- myksessä ole maalivahdilta takaisin ponnahtanut kiekko. SALLITUT SYöTöT. Kiekon saa syöttää kanssa- pelaajalle jokaisella kolmella alueella, mutta sitä ei saa syöttää eteenpäin kanssapelaajalle alue.elta toiselle lukuunottamatta puolustavan JOUkkueen pelaajaa, joka saa antaa ja ottaa vastaan syöttöjä omalta puolustus- alueelta ennen keskiviivaa olematta silti paitsiossa. Ellei näin ole, on peli keskeytettävä ja aloitus suoritet- tava paikasta, mistä syöttö annettiin. Jos puolustusalueelta syötetty kiekko koskettaa jota- kin saman joukkueen pelaajaa, hänen mailaansa tai luistimiaan, hänen ollessa sääntöjen mukaisesti keski- viivan omalla puolella on syöttö sääntöjen mukainen. Jos kiekko syötetään eteenpäin alueelta toiselle ja sen vastaanottaa saman joukkueen pelaaja, joka ei ole lähtenyt samalta alueelta kuin mistä syöttö annettiin, on pelaaja paitsiossa. Jos puolueettomalta alueelta syötetty kiekko ylittää siniviivan ennen ,samalla alueella ollutta hyökkäävää pelaajaa, saa tämä pelata kiekkoa, jollei "pitkän kie- kon" sääntöä sovelleta. Pelaaja, jOka kuljettaa kiekkoa ja ylittää hyökkäys- alueen rajan ennen kiekkoa ei ole paitsiossa. 197

jän mailalla pelattuna. Jos kiekko lyödään lamppujen yläpuolelle päivälläkin ja se näin ~enee suoraa~ maa- liin, ei maalia hyväksytä, koska kIekko on pOIS v.ar- sinaiselta pelialueelta lamppujen yläpuolella. Jos hyok- käävä pelaaja potkaisee kiekkoa ja kiekko puol~stav~n joukkueen pelaajasta, lukuunottamatta ma~hva~~~a, suuntaansa muuttaen menee ,Iill~a!iin, hyvaksytaan maali. Myös jos kiekko menee'h)'ökkäävän puolen pelaajaan kosketettuaan ja hänestä suuntaan~a m~u­ tettuaan maaliin hyväksytään maali. Maalia eI hyvak- sytä, jos hYÖkkäävä pelaaja potkaisemalla, heittämällä tai jollain muulla tavalla kuin mailalla pelaten tahal- lisesti suuntaa kiekon maaliin. Kiekko voidaan ampua maaliin maa]ialueelta, mutta sillä ei saa olla ennen kiekon sinne tuloa. Jos maali on puolustavan joukkueen pelaajien toimesta siirtynyt pois paikaltaan ja k~~kkO pelataan sääntöjen mukaisesti maaliviivan yH hyvaksy- tään maali. "PITKÄ KIEKKO"-tilanne (icing) syn~y sillä het- kellä kun kiekko ylittää vastustajan maaliviivan ja se on ~mmuttu omalta kenttäpuoliskolta (keskiviivan takaa). Peliä ei keskeytetä jos kiekko suoraan aloituk- sesta menee maaliviivan yli. Jos omalta kenttäpuolis- kolta ammuttu kiekko menee maaliin, hyväksytään maali. Peliä ei saa keskeyttää m:yöskään seuraavissa tapauksissa: Jos erotuomarin mielestä joku vastapuolen pelaa- jista, maalivahtia lukuunottamatta, olisi voinut pysäyt- tää kiekon ennen kuin se meni maalivHvan yli, mutta ei tätä tehnyt. _ Jos kiekko koskettaa vastapelaajaa, hänen luis- timiaan tai mailaansa ennen kuin se ylittää maali- viivan. _ Erotuomarin on keskeytettävä peli 'pitkänä kiek- kona' jos pelaaja on syöttänyt kanssapelaajalleen ja tämä ei tavoita (kosketa) kiekkoa. PAITSIOT. Pelaajan luistimet ratkaisevat paitsion jokaisessa tapauksessa. Pelaaja on paitsiossa silloin,

196

Made with FlippingBook Learn more on our blog