Jääkiekkokirja 1966 - 1967
rusasiat joiden turvin hän myöhemmin selviytyi NHL:n kaukaloissakin. Pentti Lundin uusi paikka oli eturivissä ja hän pelasi sekä laidassa että keskushyökkääjänä C- ja B-juniori- luokissa. Hän kehittyi nopeasti, kiitos hyvän luistelutai- tonsa, ja jo l5-vuotiaana hän oli Port Arthurissa A-ju- niorijoukkueessa, jonka nimi oli Port Arthur Griffon. Tämä oli merivoimien joukkue, sillä nyt kirjoitettiin jo vuosi 1940 ja Kanada oli mukana sodassa. Lund teki monta pelimatkaa joukkueen mukana, mutta ei päässyt rajan yli USA:n puolelle kun oli Suomen kansalainen. Suurimman pettymyksensä hän koki seuraavana vuonna l6-vuotiaana kun hän ei saanut viisumia USA:han. Hän oli saanut kutsun saapua Boston Bruinsin syksyn harjoi- tusleirille, mutta ei päässyt rajan yli. Matka päättyi kui- tenkin onnellisesti, sillä hänelle avautui mahdollisuus harjoitella ja pelata Montreal Canadiensin harjoituksissa. Pentti oli silloin vasta l6-vuotias. Seuraavana vuonna Pentti Lund pelasi jälleen Port Arthurissa A-juniorisarjassa ja l7-vuotiaana hän anoi vapaaehtoiseksi merivoimiin. Kovan paperisodan jälkeen hänet vihdoinkin hyväksyttiin merivoimiin ja hän palveli siellä melkein kaksi vuotta. 19-vuotiaana hänet siirret- tiin siviiliin ja heti hän sai kutsun Boston Bruinsin lei- rille. Leir in jälkeen Boston Bruins siirsi hänet Boston Olympics-joukkueeseen saamaan koulutusta lisää ja siinä hän pelasi koko talven lukuunottamatta kolmea otte- lua, jotka hän pääsi NHL:ään mukaan. Hänen ketju- tovereinaan näissä ensimmäisissä NHL:n otteluissa olivat Schmidt ja Dumart. Pelikauden 1947-48 Lund pelasi Hershey Bearsissa American Hockey Liigassa ja seuraavana syksynä hän pääsi vakituisesti New York Rangersin riveihin NHL:ään. Hän onnistui heti niin hyvin, että palkittiin keväällä par- haana tulokkaana Calder Memorial Trophy palkinnolla. Kaksi seuraavaa pelikautta 1949-50 ja 1950-51 hän esiin- tyi vielä New York Rangersin paidassa, mutta syksyllä 1951 Boston Bruins osti hänet takaisin. Luvusta 13 tuli Pentti Lundillekin onnettomuuden luku. Marraskuun 13. päivänä Lundin suorittaessa 13. otteluaan Bostonin ri-
haottelut jo loppuneet, mutta jääkiekkoa ei Pentti Lund ole vieläkään jättänyt. Vielä viime talvena hän pelasi Fort Williamissa ikämiesjoukkueessa, jonka kaikki pelaa- jat ovat entisiä ammattipelaajia. Joukkue pelasi näytös- otteluita ja harjoitteli säännöllisesti kaksi kertaa viikos- sa. Vaikka pelaajien keski-ikä on jo yli 40 vuotta, ei se löytänyt parempaansa kotikulmiltaan. Pentti Lundin nykyinen ammattikin sivuaa läheisesti urheilua, sillä hän työskentelee urheilutoimittajana For t William Times Journalissa. Kun Suomen maajoukkue vieraili viime talvena Port Arthurissa, saapui Pentti Lundkin päivällä pidettyyn harjoitustilaisuuteen kynä ja lehtiö kädessä ja teki ahkerasti muistiinpanojaan. Paljon h än saikin vierailustamme sopimaan lehteensä, mutta paljon mielenkiintoisempi haastattelutuokio oli kuitenkin varmasti haastateltaville. Keskustelu kiertyi lopuk"si Lundin omaan jääkiekkouraan, joka päättyi pahaan louk- kaantumiseen hänen ollessaan uransa huipulla. Pentti Lund muistaa vielä hämärästi kotinsa Suomessa ja muutamia yksityiskohtia matkalta Suomesta Kanadaan perheen siirtyessä uuteen kotimaahansa. Pentti oli silloin 6-vuotias ja hänen veljensä Veikko kaksi vuotta nuo- rempi. Veikko ei koskaan selviytynyt NHL:ään saakka, mutta pelasi monta vuotta sitä lähinnä olevassa Ame- rican Hockey Liigassa. Siellä hänestä käytettiin nimeä Joe. Pentti Lundin ensimmäiset luisteluyritykset tapahtuivat kodin edessä olevan ojan jäällä hänen ollessaan 8-vuotias. Hän oli saanut siskoltaan kaunoluistimet lainaksi eivätkä luistimet sen jälkeen enää joutaneetkaan siskon käyt- töön. Heti koulusta päästyään Pentti veti luistimet jal- kaansa ja luisteli ojan jäällä pimeään saakka joka päivä. Seuraavana talvena hän pääsi jo jääkiekkoilun makuun saatuaan äidiltään maalivahdin luistimet ja pääsi West Endin piirin joukkueen maalivahdiksi nappulaliigaan. Hänen maalivahtiuransa loppui kuitenkin lyhyeen, sillä miltei heti ensimmäisessä ottelussa hän sai kiekon pää- hänsä ja valmentaja päätti siirtää hänet kenttäpelaajaksi. Hänen joukkueellaan oli erinomainen valmentaja, joka opetti suojateilleen kaikki jääkiekkoilussa tarvittavat pe-
183
182
Made with FlippingBook Online newsletter creator