Jääkiekkokirja 1966 - 1967

Voittomaali viime sekunneiIla Viipurin Reippaan tie mestaruuteen lyhykäisyydessään oli seuraava (sarja pelattiin cup-systeemillä): Reipas voitti ensin HJK:n 3.3. 1928 pelatussa ottelussa 4-3 (1-1, 2-1, 1-1). Leo Tukiainen toteaa, että HJK:n pelaajat tu livat silloin Viipuriin hakemaan varmaa voittoa, mikä ajatus kostautui nopeitten viipurilaisten toimesta. Seu raavassa ottelussa, joka pelattiin Tampereella 11. 3. 1928, Reipas joutui lujille Tampereen Palloilijoitten kanssa, sillä tarvittiin kaksi jatkoaikaa, ennenkuin voitto loh kesi. Varsinainen peliaika päättyi maalittomana, samoin ensimmäinen jatkoaika. Toisella jatkoajalla TaPa teki johtomaalin pitäen johdon käsissään miltei ottelun lop puun saakka. Reipas sai 3 min. ennen loppua tasoitta van maalin ja juuri ennen loppuvihellystä ruuhkasta voittomaalin, joka takasi jatkopaikan. Reippaan jouk kueen matka Tampereelle olisi luku sinänsä, sillä koko yön matkustuksen jälkeen joukkue pelasi päivällä mara tonottelun. Ottelun venyessä odottamattoman pitkäksi joutui joukkue menemään takseihin luistimet jalassa. Autoissa riisuttiin osa varusteista ja hädin tuskin ehdit tiin junaan, joka aloitti jälleen pitkän ja silloin hitaan taipaleen kohti Viipuria. Loppuotteluun olivat selviyty neet Kiffen Helsingistä ja Reipas. Tämä odotettu kamp pailu pelattiin Viipurissa Salakkalahden jäällä 18.3.1928. Tämän mestaruutta koskeneen yhteenoton Reipas selvitti reippaasti edukseen numeroin 5-1 (1-1, 3-0, 1-0), mi kä voitto toi ensimmäisen Suomen mestaruuden "jää hockeyssä", kuten peliä siihen aikaan kutsuttiin. Mesta ruusmitalissa on tosin pieni kaiverrusvirhe, sillä teksti kuuluu: "Suomen jäähoyckeymestaruus 1928". Omista varusteistaan Leo Tukiainen muistaa, että hä nellä oli jaloissa tavalliset jääpallomaalivahdin säärisuo jukset ja tyyny "rintapanssarina". Käsissä olivat säämis kähansikkaat, jotka kasteltiin ennen ottelua kuumassa vedessä ja päälle vedettiin tavalliset "rahtirukkaset". Maila oli ruotsalaista valmistetta. Se tosin ainakin alussa tiukan paikan tullen usein heitettiin menemään - ehkäpä rukkaset tuntuivat varmemmilta! Erikoisuutena mainit

takoon, että silloiset maalivahdit käyttivät topattua lip palakkia, jolla myös torjuttiin laukauksia! Näin jälkeen päin Leo Tukiainenkin myöntää, että se olikin todellista "urheilua" jo harjoituksissa, kun kiekkoa torjuttiin jos kus topatulla lippalakiila - huh huh! Loukkaantumisia kin sattui joskus. Lähinnä ohuet suojukset jaloissa aiheut tivat suurimmat mustelmat ja säärien "rustoutumisen". Myös kämmenet olivat usein rikki rukkasista huolimatta. Ainoastaan kerran sattui kiekko vasempaan silmäkul maan, joka tikattiin sairaalassa. Kenttäpelaajilla olivat varusteina omatekoiset toppaukset, jotka saattoivat ha jota tiimellyksessä kesken ottelun. Mestaruusloppuotte luun Leo Tukiainen sai ruotsalaista valmistetta olleet säärisuojat, jotka olivat huomattavasti paremmat kuin aikaisemmat. Kentän varusteista Leo Tukiainen kertoo, että laidat olivat matalat, n. 30 sm:n korkuiset. Maali oli puukehyk sinen teräsverkolla varustettu. Maalin takana oli noin 2:x:.3 m:n kokoinen verkko, jonka takana maalituomari hoiteli tehtäviään. Viipurin Salakkalahden kentällä oli valaistus, joka käsitti neljä lamppua, joten ainakin maali vahti oli helisemässä koholaukauksen tullessa kohti. To sin näitä "kohoja" osasivat kovin harvat pelaajat. Mai nittakoon, että vuoden 1928 mestaruusottelu pelattiin päi vällä, joten "valovaikeuksia" ei ollut.

179

178