Jääkiekkokirja 2020 - 2021
• JÄÄKIEKKOKAUSI 2020–2021
50
l
Monipuolinen kokemus pelaajana ja valmentajana
Lahden Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä muistetaan Suomessa parhaiten valmentajana, joka johti Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen maailmanmestaruuteen Venäjällä keväällä 2018.
Mutta on Niemelä tehnyt paljon muutakin, niin pelaajana kuin valmentajanakin. Pelikokemusta on Suomen lisäksi Italiasta, Ruotsista, Hollannista ja Saksasta, valmentajana hän on toiminut vuodesta 2009 lähtien. Niemelä oli aktiivina maalivahti. SM-liigassa hän pelasi yhdessä ottelussa, 25. helmikuuta 2003 Lappeenrannassa. Silloin Jokereiden maalivahtina aloitti Markus Helanen ja A-juniori Niemelä oli varalla. Vaikka Jokerit johti 2-0, niin SaiPan tehtyä kavennusmaalin vaihtoi päävalmentaja Raimo Summanen maalivahtia 2-1-tilanteessa. Niemelä pelasi ottelun loppuun eikä päästänyt 38 peliminuutin aikana ainuttakaan takaiskua. Niemelä ei kuitenkaan saanut nollapelistään huolimatta enempää peliaikaa SM-liigassa. Tie vei Mestikseen, sieltä kaudeksi 2004-05 Italiaan Caldaroon. Seuraavatkin seurat olivat alemmilla tasoilla tai pienemmissä liigoissa: Gislaved Ruotsi, Nijmegen Hollanti ja Passau Saksa. - Loukkaannuin Saksassa ensimmäisessä ottelussa ja selän kuntoutus kesti vuoden. Aloitin Vierumäellä opinnot vuonna 2008 ja erään kerran Kiekko-Reippaan valmennuspäällikkö luennoi. Sen jälkeen kuulin että heillä olisi yksi valmennuspesti avoinna. Otin sen ja valmentaminen alkoi, Niemelä muistaa.
Ennen kyseistä kautta 2002-03 Jokereiden A-nuorissa, kauden päätteeksi joukkue sijoittui toiseksi, Niemelä pelasi HIFK:n junioreissa. - Halusin alusta alkaen maalivahdiksi. Olin maalivahtina myös jalkapallossa ja salibandyssä. Kun pelasin pesistä olin lukkari ja lentopallossa passari. Torjunnat ja sen tyyliset tekemiset olivat tärkeitä. Niemelä myöntää nyt, että SM-liigauran jääminen yhteen otteluun (sekä seitsemään puettuun) johtui aika paljon omasta itsestä. - Nuorena ei ollut riittävää ymmärrystä kehittää itseään. Harjoittelussa ei ollut sellaista päämäärätietoisuutta kuin olisi tarvittu. En harjoitellut omatoimisesti, Niemelä sanoo. Lukion jälkeen vuonna 1983 syntynyt Niemelä suoritti Vierumäellä pelaajayhdistyksen kurssilla liikuntaneuvojan tutkinnon. Valmennusura alkoi siis kaudella 2009-10 Pelicansin C-junioreissa. B-junioreihin ja samalla päätoimiseksi valmentajaksi Niemelä siirtyi kaudeksi 2011-12. Lahdessa hän valmensi kevääseen 2015 saakka junioreita. Viimeisen kauden aikana hän aloitti maajoukkueuran 15-vuotiaiden apuvalmentajana.
JÄÄKIEKKOKIRJA
Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online