Jääkiekkokirja 2021- 2022

• JÄÄKIEKKOKAUSI 2021–2022

46

l

Helminen vakuutti TPS:ssä epäilijät valmentajakyvyistään Kerran aiemmin SM-liigassa päävalmentajana heikolla menestyksellä toiminut Raimo Helminen nimitettiin TPS:n päävalmentajaksi vain yhdeksi kaudeksi 2020-21 marraskuun lopulla 2019.

ja loppusijoitus oli kolmas. Pudotuspeleissä kaatui ensin kuutonen Pelicans voitoin 3–2, sitten välierissä HIFK voitoin 3–1. Loppuottelut se aloitti vierasvoitolla Raumalla, mutta Lukko voitti kolme seuraavaa ja näin Pekka Virran valmentama Lukko juhli 11. toukokuuta. Jo pelaajana yksittäisenkin runkosarjaottelun häviämistä vihannut Helminen oli hetken pettynyt, mutta pian hopea kirkastui.

TPS:n mahdollisuuksia ennen kautta epäiltiin laajasti. Jääkiekkolehden perinteisessä toimittajaveikkauksessa kauden runkosarjasijoituksesta paras veikkaus oli Iltasanomien Sami Hoffrenin 5:s sija. Kymmenestä veikkaajasta kaksi eli Antti Wennström ja Teemu Wilenius arvioivat TPS:n jäävän pudotuspelien ulkopuolelle sijalle 11. Yleisin veikkaus oli 8:s sija, sitä arveli neljä toimittajaa. Mitalikolmikkoon sijoittumista ei veikannut kukaan. Toki muidenkin seurojen kohdalla veikkaukset menivät pieleen, kun sekä Tappara että Kärpät jäivät mitaleitta. Vain Jussi Paasi uskoi HIFK:n olevan mitalikolmikossa. Eniten epäiltiin Helmisen kykyä saada monesta eri kansallisuudesta koostunut joukkue pelaamaan joukkueena. Ulkomaalaisia oli kymmenen: neljä ruotsalaista, kolme venäläistä ja kolme yhdysvaltalaista. TPS aloitti epätasaisesti, mutta vuodenvaihteen jälkeen se löysi voittovireen. Välillä 15.1.-13.2. se pelasi 12 ottelua, joista voitti 10. Maaliskuun alussa tuli seitsemän voiton putki

VALMENTAJAURA ALKOI VUONNA 2009

Kesäkuun puolivälissä lähellä Teiskon mökkiään haastateltu Helminen oli tyytyväinen kauteen 2020-21. - Kyllä voi sanoa että oli tosi kirkas hopeamitali. Meillä oli alusta asti tavoitteena voittaa jokainen yksittäinen ottelu, ennen kautta ei pidetty mitään tavoitepalaveria. Täytyy kiittää kaikkia mukana olleita, valmennuksen roolitukset onnistuivat, Helminen sanoi.

JÄÄKIEKKOKIRJA

Made with FlippingBook - Online magazine maker