Jääkiekkokirja 2021- 2022
• JÄÄKIEKKOKAUSI 2021–2022
52
l
Sahlstedt juhli mestaruutta kasvattajaseurassaan Rauman Lukko voitti 1963 jääkiekon SM-kultaa joukkueella, josta vain Matti Keinonen nousi myöhemmin Suomen jääkiekkoilun tunnetuimpien nimien joukkoon.
mihin hänet palkattiin. - Kun suostuin ottamaan pestin vastaan, niin edellytin, että saan apuvoimia. Työnkuva oli liian laaja, Sahlstedt muistelee vuotta 2017. Vaikka Sahlstedt palkattiin jo kesällä 2017 ja hänet esiteltiin seuran kannattajille Pitsiturnauksessa elokuun alussa, niin virallisesti hän aloitti työt vasta vuotta myöhemmin kesällä 2018. - Halusin työskennellä vielä kauden 2017-18 Turun Seudun Urheiluakatemiassa. Tein sitä työtä seitsemän vuotta. Kauden aikana olin tiiviissä yhteydessä Lukon päättäjiin ja teimme mm.
Sen jälkeen kuluneiden 57 vuoden aikana Lukko kasvatti toinen toistaan hienompia pelaajia, mutta seurana ei tullut himoittua mestaruutta suurista resursseista huolimatta. Kauden 2016-17 mahalasku herätti vihdoin seurajohdon. Urheilujohtajaksi palkattiin Lukon kasvatti, mutta muualla suureksi pelaajaksi noussut Kalle Sahlstedt. - En hakenut paikkaa ja kun soitettiin niin sanoin aluksi ei. Sanoin ei vielä toiseen ja kolmanteenkin soittoon. Pidin Turusta ja työstäni siellä. Lukon pomot olivat sinnikkäitä ja saivat puhuttua minut lopulta ympäri, Sahlstedt muistelee. Sahlstedt ymmärsi nopeasti, että työtä oli liikaa siihen työhön
JÄÄKIEKKOKIRJA
Made with FlippingBook - Online magazine maker