Jääkiekkokirja 2021- 2022

• JÄÄKIEKKOKAUSI 2021–2022

58

l

- Neljä kautta kestäneen Virran päävalmentajakauden aikana parannettiin koko ajan peliä ja hitsauduttiin joukkueeksi, Koivisto sanoo. Viimeiseksi jäänyt kausi olisi ilman Lukon ensimmäistä liigamestaruuttakin ollut ikimuistoinen. Virta sairastui koronaan ja oli sivussa joukkueen toiminnasta yli kaksi kuukautta. Hän palasi fyysisesti mukaan vasta pudotuspeleissä huhtikuun lopulla. - Puhuimme joukkueessa Peksin tilanteesta alusta lähtien ja yritimme olla kuin se ei vaikuttaisi. Mutta tietenkin se näkyi jollain tavalla, vaikka voitimmekin otteluita, Koivisto myöntää. Korona unohtui Raumalla ainakin muutamaksi päiväksi mestaruusjuhlien ajaksi. - Olimme koko kauden olleet erittäin varovaisia. Juhlahumussa emme enää olleet niin varovaisia, mutta onneksi ei tullut mitään tartuntarypästä Raumalla. Oli mahtavaa huomata mestaruuden merkitys kaupungille ja ihmisille. Jossain vaiheessa juhlia pidettiin myös Koivistojen kodissa. - Meillä on iso terassi ja sinne mahtui joukkue ulkotiloihin, Koivisto muistaa juhlat. Koivisto voitti siis jo keväällä 2000 Sveitsissä alle 18-vuotiaiden MM-kultaa. Seuraavalla kaudella hän sai alaikäisenä alle 20-vuotiaissa MM-hopeaa, kun Tshekki voitti Moskovassa pelatun loppuottelun 2-1. NHL:n Florida varasi Koiviston kesällä 2001. - Olin elo-syyskuun vaihteessa 2001 viikon joukkueen tulokasleirillä Ottawassa Kanadassa. Se oli vain tutustumista, tarkoitus oli palata Lukkoon. En saanut sopimustarjouksia ja NHL jäi kokematta, Koivisto sanoo. Aivan täysin NHL ei jäänyt kokematta. Vuodenvaihteessa 1999-2000 maajoukkue pelasi perinteisessä Viking Cupissa Kanadassa. Pelien jälkeen joukkue ehti 5. tammikuuta pelattuun Edmonton–San Jose otteluun. – Ensimmäinen NHL-ottelu oli hieno kokemus. Pääsimme pelin jälkeen koppiin ja Niinimaan Janne näytti vähän paikkoja. Itse turnaus sujui vähän heikosti, mutta tapahtumana se oli hienoin ARVOKISOJA TULI VAIN NUORISSA

Helmikuussa 2012 hän teki kaksivuotisen sopimuksen Luulajan kanssa, mutta hän pelasi vain hopeaan keväällä 2013 päättyneen kauden 2012-13. - Olen pyytänyt seuralta sopimuksen purkua, koska perheeni on muuttanut Suomeen töitä ja koulunkäyntiä varten, enkä tuntenut halua viettää kautta yksin täällä, Koivisto kertoi Luulajan verkkosivuilla vuonna 2013. Veri veti takaisin Raumalle. Vanhempi poika aloitti syksyllä 2013 peruskoulun ja hänen vaimonsa sai töitä parturikampaajana. - Oli aika palata tuttuun kaupunkiin, missä meille valmistui omakotitalo vuonna 2013, Koivisto muistelee. Koivisto kuului Lukon runkopelaajiin koko loppu-uransa ajan. Kahdeksan kauden aikana hän teki 105 maalia runkosarjassa ja uran päättyessä koossa oli 220 maalia runkosarjassa. Lukko päätti Koiviston ensimmäisen paluukauden 2013-14 voittoon, kun SaiPa kaatui pronssiottelussa 3-2. Välierissä Lukko oli pudonnut Tapparalle voitoin 3-4. Myös keväällä 2015 Tappara pudotti Lukon pronssiotteluun voitoin 4-3, mutta toista pronssia ei tullut Jypin vietyä ne haettuaan Raumalta 2-1-voiton. Kaudella 2015-16 Tappara oli jälleen liian kova, nyt jo puolivälierissä voitoin 4-1. KunLukko jäi kaudella2016-17ensimmäisenkerrankymmeneen vuoteen pudotuspelien ulkopuolelle oli muutoksen aika. Pekka Virta tuli seuraavaksi päävalmentajaksi ja Kalle Sahlstedt seuran urheilujohtajaksi. Menestystä ei tullut heti, sillä keväällä 2018 Ässät pudotti Lukon jatkosta jo pudotuspelien avauskierroksella ja keväällä 2019 Tappara oli neljännen kerran 2010-luvulla parempi pudotuspeleissä. Kausi 2019-20 päättyi koronan takia kesken ja runkosarjassa toiseksi sijoittuneelta Lukolta jäi yksi ottelu sekä pudotuspelit kokonaan pelaamatta. Koiviston viimeiseksi jääneellä kaudella Lukko selätti vihdoin Tapparan pudotuspeleissä, nyt välierissä. Finaaleissa kukistui TPS. VIIMEISET KAHDEKSAN KAUTTA KULUI LUKOSSA

JÄÄKIEKKOKIRJA

Made with FlippingBook - Online magazine maker