Jääkiekkokirja 2022- 2023

• JÄÄKIEKKOKAUSI 2022–2023

44

l

Spiky luo tunnelmaa vuoden 2023 jääkiekon MM-kisoissa

asuinkerrostalot Opaali ja Topaasi ovat myös valmiita ja MM-kisaorganisaatio pääsee paremmin suunnittelemaan ja rakentamaan erilaisia oheistoimintoja myös piha-alueelle.

Seuraavat miesten MM-kisat pelataan toukokuussa 2023 Tampereella sekä Latvian Riiassa. Kisojen pääsihteerinä toimii Heikki Hietanen. Edellisten vuoden 2022 pelkästään Suomessa pidettyjen MM-kisojen slogan oli Making Miracles ja nyt se tulee olemaan We Live The Game, maskotti muuttuu Miracleo-leijonasta Spiky-siiliksi. - Spiky oli jo vuoden 2021 kisojen maskotti Latvian kisoissa, nyt se on saanut uuden ilmeen ja vaatteet, Hietanen sanoo. Kisaorganisaatiossa on Suomessa kokopäiväisesti töissä noin kymmenen ihmistä. - Joka päivä tehdään töitä kisojen eteen. Tampereen hallia päästään laittamaan kisakuntoon viimeistään vapun paikkeilla, kun viimeinen mahdollinen liigafinaali on pelattu. Meillä on paljon hyviä kokemuksia viime kisoista eikä mitään suuria muutoksia yleisön palveluihin ole odotettavissa, Hietanen sanoo. Vuoden 2023 MM-kisojen valmistelut olivat lokakuussa 2022 paljon pitemmällä kuin oli vuotta aiemmin. - Vuosi sitten halli ei ollut vielä edes valmis lokakuussa eli tarkkoja katsomokarttoja esimerkiksi ei ollut, Hietanen sanoo. Nokia Arenan välittömässä läheisyydessä olevat korkeat

LIPPUKATEGORIOITA VIIME VUOTTA ENEMMÄN

Rekisteröinti lippuarvontaan pidettiin 12. lokakuuta 2022 mennessä. Varsinainen päivälippujen arvonta pidetään 17.10.- 11.11. Myymättömät päiväliput tulevat myyntiin 21. marraskuuta ja yksittäisten otteluiden liput ensi vuoden helmikuussa. - Uutta on nyt se, että arvonnan aikana on voimassa kampanjahinnat eli 11. marraskuuta saakka. Silloin sen päiväpaketin hinta mihin sisältyy Suomen ottelu Ranskaa vastaan on lapsilta 35 ja aikuisilta 57,50 euroa. Meillä on muutenkin lasten lippuja myynnissä enemmän kuin oli viime keväänä ja nyt niitä on myös kakkoskategoriasta, kun viimeksi niitä oli vain halvimmassa kategoriassa, Hietanen selvittää. Suomen avausottelun Yhdysvaltoja vastaan perjantaina 12.5. sisältävän päivälipun kampanjahinta on aikuisilta 88,50 euroa, kallein on Ruotsi-ottelun 15.5. päivälipun hinta 108,50 euroa.

JÄÄKIEKKOKIRJA

Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online