Frisbeegolfin säännöt ja kilpailuopas 2018
C. Kahden minuutin äänimerkin jälkeen heitetystä heitosta annetaan pelaajalle varoitus. Mikäli pelaaja heittää harjoitusheittoja vielä varoituksen jälkeen, hänen tulokseensa merkitään yksi rangaistusheitto riippumatta harjoitusheittojen määrästä. Rangaistus voidaan antaa, mikäli virallinen toimitsija tai vähintään kaksi pelaajaa toteaa rikkeen. D. Pelaaja on yksin vastuussa siitä, että on omalla vuorollaan valmiina aloittamaan kierroksensa. E. Jos pelaaja ei ole paikalla, kun on hänen vuoronsa heittää, kirjaaja antaa pelaa- jalle 30 sekuntia aikaa. Jos pelaaja ei ole heittänyt 30 sekunnin aikana oman vuoronsa alusta, hänelle merkitään tulokseksi väylän par-luku lisättynä 4 heitolla. Samoin toimitaan kaikilla myöhemmillä väylillä, joilla pelaaja ei ole paikalla. Väyliä ei voi pelata uudelleen. Jos pelaaja ei osallistu koko kierrokselle tai ei pelaa kierrosta loppuun, kilpailunjohtaja voi hylätä hänet kilpailusta. F. Myöhässä paikalle tuleva pelaaja on yksin vastuussa, että löytää oman ryhmänsä ja lähtöväylänsä. Pelaajan tulee selvittää kilpailunjohtajalta, kisakeskukselta, lähettäjältä tai kilpailujärjestelmästä, onko ryhmiin tullut viime hetken muutoksia. Pelaajalle merkitään par+4 jokaisesta väylästä, jonka pelaajan ryhmä on pelannut tai aloittanut. Väärässä ryhmässä pelaaminen voidaan tulkita tahalliseksi edun tavoitteluksi ja siitä seuraa hylkäys. 1.06 Pelaajien jakaminen ryhmiin ja lohkoihin A. Pro- ja amatööripelaajia ei tulisi sijoittaa samaan ryhmään, ja saman luokan pelaajat on pyrittävä sijoittamaan samoihin ryhmiin mahdollisuuksien mukaan. B. Ensimmäisen kierroksen ryhmät voidaan luoda luokkien sisällä kahdella tavalla: 1. Arvotut ryhmät: Luokan sisällä pelaajat arvotaan satunnaiseen järjestykseen. 2. Ratingin mukaiset ryhmät: Luokan sisällä pelaajat järjestetään PDGA-ratingin mukaiseen järjestykseen. Korkeimman ratingin pelaajat aloittavat pienimmän numeron väylältä, toiseksi korkeimman ratingin pelaajat seuraavalta jne. Tätä käytäntöä noudatetaan kunnes kaikki väylät on täytetty. Esimerkiksi 12 pelaajan luokassa pelaajat sijoitetaan kolmeen ryhmään seuraavasti ratingin mukaisessa järjestyksessä:
Väylä 1: pelaajat 1, 4, 7 ja 10 Väylä 2: pelaajat 2, 5, 8 ja 11 Väylä 3: pelaajat 3, 6, 9 ja 12
3. Jos luokka on niin suuri, että se pitää jakaa lohkoihin, lohkot tulee muodostaa ratingin mukaan. Esimerkiksi 72 korkeinta ratingia lohko A:han ja loput lohko B:hen. Lohkojen sisällä ryhmät tulisi tehdä arpomalla satunnaisesti. 4. C-Tier-kilpailuissa voidaan käyttää arvottuja ryhmiä myös luokkien kesken (koskee vain ensimmäistä kierrosta). Poikkeuksena junioriluokat II-VI voidaan sekoittaa vain keskenään, ei muiden luokkien kanssa.
1.05 — 1.06
Sivu 5
PDGA:n kilpailuopas
Made with FlippingBook flipbook maker