Jääkiekkokirja 2025 - 2026
Olkiluoto – kotimaisen energiantuotannon kulmakivi Suomen länsirannikolta, Satakunnan sydämestä, löytyy kotimaisen ydinvoimaosaamisen kirkkain keskittymä – Olkiluoto. Meidän joukkueemme koostuu useiden eri alojen ydinosaajista, joiden työllä Olkiluodon saarella tuotetaan nykypäivänä jopa 30 prosenttia kaikesta Suomen sähköstä. Tiimimme on iso. TVO-konsernissa työskentelee yli tuhat ydinalan ammattilaista. Ja kun mukaan ynnä tään myös urakoitsijat, saadaan rosteriin vielä satoja lisänimiä – vuosihuoltojen aikana jopa tuhansia. pyörittämisen että monien kotitalouksen valon ja lämmön. Ydinvoiman valttikortteihin lukeutuu myös sen ympäristöystävällisyys. Yhdessä uusiutuvien energianlähteiden kanssa muodostamme hyvin vahvan kärjen, jolle tulevaisuuden Suomeakin on helpompi rakentaa. Meillä tehty työ kiinnostaa myös ulkomailla. Olkiluo dosta löytyy paitsi Euroopan tehokkain ja modernein ydinvoimalaitosyksikkö myös Posivan uraauurtava ONKALO®, joka mahdollistaa turvallisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen – ensimmäisenä koko Telluksella.
Olkiluotoon tehdyt osaajahankinnat ovat pääasiassa pitkäaikaisia. Ei ole nimittäin suinkaan poikkeuksel lista, että täällä kesätyönä alkanut työsuhde venyy jopa vuosikymmeniin. Syy tähän ei ole niinkään sammaloituminen, vaan pikemminkin tekemämme työn merkityksellisyys, kiinnostavuus sekä monipuo lisuus. Tottavie, meillä työskentelee paljon muitakin kuin reaktorifyysikoita. Yhteensä Olkiluodosta löytyy peräti yli 200 eri toimenkuvaa. Olkiluodon tuotannolla on suuri merkitys koko Suo men taloudelliselle hyvinvoinnille. Meidän tuotan tomme mahdollistaa sekä teollisuuden rattaiden
Näe ydinvoiman maailma pintaa syvemmältä
Tervetuloa tutustumaan ydinsähkön kiehtovaan maailmaan! Sähköä uraanista -tiedenäyttelyssä voit nähdä, oivaltaa ja kokeilla itse!
Olkiluodon Vierailukeskukseen ovat tervetulleita niin yksityiset vieraat kuin ryhmätkin joka päivä klo 10-20. Vierailut ovat maksuttomia. Lue lisää: tvo.fi/vierailulle . Olkiluodon Vierailukeskus
Olkiluodon Vierailukeskus
Made with FlippingBook Digital Publishing Software