Jääkiekkokirja 1963 - 1964

käsitellä läheltä tulevia, jäätä pyyhkiviä laukauksia. Niitä kannattaa harjoitella, koska pelaajille tulee hel- posti tavaksi nostaa kiekkoa liikaa. 11) Miten pelaat, kun on a) kolme hyökkääjää kahta vastapuolen puolustajaa vastassa? - Jos keskusmies syöttää minulle, yritän kiertää puo- lustuksen tai saada toisen puolustajan jättämään paik- kansa ennen kuin annan syötön takaisin. Jos kh. syöt- tää vasempaan laitaan, jättäydyn hiukan ketjutovereit- teni taakse takamieheksi - sillä tavoin voi päästä sieppaamaan mukavasti "irtonaisen" kiekon ja samalla olen suojana mahdollista vastustajan läpimenoyritystä vastaan, jos kiekko siirtyy pois omilta. b) kolme yhtä vastaan? - Jos saan syötön, painun joko luukulle tai vedän puolustajan nurkkaan ennen kuin annan palautussyö- tön. e) kllksi kahta vastaan? - Silloin on ainoa keino puolustuksen hajoittaminen. Joko koetan pettää toisen heistä tai ammun, jotta jokO minä tai toverini saavat mahdollisuuden palautukseen. d) kaksi yhtä vastaan? -- En yritä pettää sekä maalivahtia että puolustajaa, vaan yritän vetää puolustajan pois ja syöttää sitten toverilleni, jonka pitäisi silloin olla kahden maalivahdin kanssa. e) yksin kahta vastaan? - Tässä kohdin ei ole sääntöä: jos on mahdollisuus pettää toinen puolustaja, voin yrittää päästä hänen taak- seen, muussa tapauksessa ammun kaukaa. f) yksin yhtä vastaan? - - Jos puolustaja on perääntynyt liian lähelle maa- liaan, on ainoa keino ampua. Jos hänen ja maalin välillä on paljon tyhjää tilaa, voin yrittää pettää hänet nopeu- della ja harhautuksilla. 12) Miten pelaat, kun oma joukkue on vajaa - poissa jokO yksi tai kaksi miestä? - Silloin on painuttava kiekon perään eikä saa antaa vastapuolelle mahdollisuuksia hyökkäyksien rakentami-

tustajan pettäminen, syötän. Se on varmin tapa päästä ohi. 5) Mitä teet itsepintaiselle "päällystakille"? - En koskaan katso "päällystakkiani", kun omalla joukkueella on kiekko hallussaan, vaan keskityn syötön tarkkailemiseen ja luotan siihen että saan hänet pyräh- dyksellä jäämään. Olen harjoitellut kauan pääsemistä miltei täyteen vauhtiin kolmella-neljällä luistimen pot- kulla, ja usein tämä tekee "päällystakista" selvää. 6) Miten toimit, kun tehtäväsi on tietenkin myös pitää samaa "päällystakkia" ? - "Päällystakkia" ei ole vaikea löytää - hän on aina lähettyvillä. Kun kiekko vaihtaa omistajaa, en rupea hakemaan häntä vaan lähden täyttä vauhtia ta- kaisin alas. Hän on näet jossakin edessäni ja koetan saavuttaa hänet siten että hän jää itseni ja laidan väliin. ' 7) Miten laillisesti voi pitää vaarallista, kiekotonta vastustajaa " - Vain yhdellä .keinolla: luistele joko hänen rinnal- laan tai hiukan hänen edellään ja pidä varasi. 8) Miten menettelet maalin takaa tulevissa syötöissä ? - Niiden ei pidä olla liian nopeita - kiekko on sijoi- tettava eikä sitä saa huiskaista. En ole koskaan tehnyt maalia lyöntilaukauksella, sillä minusta se on liiaksi onnen kauppaa. Siispä tuollaisen syötön on tultava niin että sen voi siististi ottaa vastaan. Sitten valitsen am- pumakohdan maalivahdin jommallakummalla puolella, jollei edessä ole kahta - kolmea miestä, jolloin on vain ammuttava ja toivottava maalia maskista. 9) Onko parempi viedä kiekko sisään vai ammuttava kauempaa palautuksen toivossa? Tässä kohdin minulla ei ole sääntöjä. Useimmat maalit olen tehnyt aivan läheltä ja monesti joutunut loppujen lopuksi verkkoon kiekon lisäksi. 10) Millaiset laukaukset tuottavat parhaan tuloksen? - Ei minulla ole myöskään mielilaukausta - paras painua mahdollisimman nopeasti maalille ja täräyttää. Mutta ei kannata ampua korkeammalle kuin 60 senttiä jään pinnasta, koska maalivahdin on paljon vaikeampi

188

189

Made with FlippingBook flipbook maker