Jääkiekkokirja 2021- 2022

• JÄÄKIEKKOKAUSI 2021–2022

62

l

KASVATTAJASEURANA LAITILAN JYSKE

Aleksi Saarela liittyi 4-vuotiaana Laitilan Jyskeen junioreihin. Isä Pasi oli jo silloin seuralegenda, hän sai lempinimen ”Laitilan kaurajätti” toimittaja Asko Tanhuanpäältä. Lukkoon hän siirtyi 2009. Kaudella 2011-12 hän teki 36 runkosarjan ottelussa 100 tehopistettä ja yhdeksässä pudotuspelien ottelussa 29 pistettä. Kaulaan ripustettiin pronssimitalit. - Joukkueemme oli todella hyvähenkinen ja tiivis, kaikki pelaajat olivat tuttuja toisilleen. Meitä oli joukkueessa seitsemän Laitilan Jyskeestä siirtynyttä, Saarela sanoi Jääkiekkolehden haastattelussa tammikuussa 2015. Silloin Aleksi oli vasta 18-vuotias. Muitakin kokemuksia kuin C-juniorien pronssi oli kertynyt, hän teki maalin ensimmäisessä SM-liigan ottelussaan Tapparaa vastaan helmikuussa 2013. Keväällä 2015 tuli hopeaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa ja tammikuussa 2016 hän juhli mestaruutta alle 20-vuotiaiden MM-kotikisoissa. Saarela syötti loppuottelussa Kasperi Kapasen jatkoaikamaalin Venäjää vastaan. Mestarijoukkueessa kultaa Lukossa juhlivat myös Vili Saarijärvi ja Sebastian Repo. Lukon toukokuisen mestaruuden ratkettua Saarela juhli vajaan viikon muun joukkueen kanssa, sen jälkeen oli vähän hiljaisempi jakso juhlinnassa. Edessä oli kevyttä treeniä ja ranneleikkaus, tuttujen tapaamista kaupungilla ja muuta tuttua rutiinia. Elokuussa Saarela teki sopimuksen kaudesta 2021–22 Sveitsin liigassa pelaavan Tigers Langnaun kanssa.

Springfieldissä joulukuuhun 2019 saakka. - Pelasin ensimmäisen runkosarjan otteluni joulukuun alussa Columbusta vastaan. Kotiotteluita kertyi kolme, sitten minut palautettiin Springfieldiin. Tehopisteitä ei tullut, mutta nautin jokaisesta sekunnista ja päivästä. Oli 30 astetta lämmintä, Saarela muistelee ensimmäistä jaksoaan Panthersin paidassa. Toinen lopulta kuuden ottelun pituinen jakso alkoi vierasottelulla 19. helmikuuta 2020 Anaheimissa Kaliforniassa. Hän teki toisessa erässä 1-3-maalin. Kolme päivää myöhemmin hän teki Las Vegasissa toisen maalinsa. - Noista otteluista parhaiten on jäänyt mieleen ottelu Vegasia vastaan. Halli ja show olivat hieno kokemus, halli oli loppuunmyyty ja tunnelma katossa, Saarela muistaa helmikuun 2020. Runkosarjan saldoksi tuli yhdeksän ottelua tehoilla 2+2=4, syöttöpisteet tulivat vieraissa 9. maaliskuuta St.Louisissa. Kaksi päivää möhemmin runkosarja keskeytettiin koronapandemian takia. Elokuussa 2020 hän pelasi yhden ottelun, kun Florida putosi New York Islandersille karsinnoissa Stanley Cupin ensimmäiselle kierrokselle.

JÄÄKIEKKOKIRJA

Made with FlippingBook - Online magazine maker