Jääkiekon sääntökirja 2022 - 2023

Jääkiekon sääntökirja 2022 - 2023. Ei latauksia, ei odotusta. Avaa ja ala nauttimaan lukemisesta!

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

1

SÄÄNTÖKIRJA SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO 2022–2023

Versio 1.0 – elokuu 2022

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

TERVEHDYS

Tervehdys!

Suomen jääkiekkoliiton erotuomarivaliokunnan esityksestä ja liiton hallituksen päätöksellä saimme tehtäväksemme modifioida IIHF:n kansainvälistä sääntökirjaa suomalaista jääkiekkoa parhain mahdollisin tavoin tukemaan ja sitä toteuttamaan. Ohjenuorana toteutuksessa pidimme sitä, että pyritään seuraamaan mahdollisimman paljon kansainvälistä sääntökirjaa. Poikkeamia Suomen jääkiekkoliiton modifioidusta kirjasta löytyy turvallisuuteen, käytökseen ja tekniikkaan liittyvissä kohdissa. Turvallisuudessa ja käytöksessä on menty ”vanhaa kirjaa” mukana pitäen ja esimerkiksi päähän kohdistuneissa taklauksissa, selästä taklauksissa ja laitataklauksissa tullaan säilyttämään pienen rangaistuksen lisäksi myös automaattinen käytösrangaistus mukana rangaistusvaihtoehdoissa. Myös tekojen kuvauksia on muutettu ja yhteenvetona niistä on, että vastuu säilyy pitkälle tekijällä. Tekniikan osalta löytyy myös asioita, joihin emme valitettavasti pysty kansainvälisen kirjan kyytiin mukaan lähtemään. Puuttuvat siniviivakamerat ja yksi kuvakulma tapahtumiin yleisesti estävät riittävän tarkan osumatarkkuuden saamisen oikeaan lopputulokseen, joka estää haastoihin liittyviin sääntöihin mukaan lähtemisen. Tätä puutetta korvaamaan on tuomareille annettu mahdollisimman suuret mahdollisuudet tarkistaa tekemiään tuomioita videoilta esimerkiksi maalivahdin häirinnöissä ja jatkossa myös isot rangaistukset pystytään varmistamaan videoilta niissä sarjoissa, joissa kuva tuomareille on saatavilla. Modifioinnin lisäksi tähän kirjaan on tuotu kaikki jäällä tarvittava myös Mestiksen ja U20-SM poikkeus-, kilpailu-, juniori-, toimitsijoita koskevista säännöistä ja myös harrastekiekkosäännöistä. Jatkossa kaikkien jäällä toimivien pitäisi pärjätä tämä yksi kirja osaamalla.

Tämä sääntökirja tulee käyttöön kaikkiin Suomen jääkiekkoliiton järjestämiin sarjoihin.

Kiitos tämän projektin työryhmätoimintaan osallistuneille ja hyvää alkavaa kautta 2022-2023 kaikille lajin toimijoille!

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO

Harri Ahola

Jarkko Mänttäri Kilpasarjapäällikkö

Erotuomaripäällikkö

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

3

YLEISTÄ TEKIJÄNOIKEUDET

Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun minkä tahansa osan, joka on toistettu, lähetetty missä tahansa muodossa tai millä tahansa tavalla – elektronisesti, mekaanisesti, kopioimalla, nauhoittamalla tai muuten – tai tallentamalla hakujärjestelmään, käyttö ilman Kansainvälisen jääkiekkoliiton etukäteen antamaa kirjallista lupaa on tekijänoikeuslain rikkomista. Tämän julkaisun skannaus, lataaminen ja jakelu internetin tai muun keinon välityksellä on laitonta. VIRALLINEN KIELI Kansainvälinen jääkiekkoliitto julkaisee sääntökirjan englanniksi. Yksittäiset kansalliset jäsenliitot organisoivat yleensä sääntökirjan kääntämisen eri kielille. Jos sanamuodoissa on eroavaisuuksia, niin englanninkielinen versio syrjäyttää kansallisen sääntökirjan niiltä osin, joissa sääntökohta ja kuvaus on yhteneväinen IIHF sääntökirjan kanssa. MUUT KIELET Kansallisen jäsenliiton, joka tuottavat käännetyn version Kansainvälisen jääkiekkoliiton sääntökirjasta tätä formaattia käyttäen, pyydetään lähettämään kopio Kansainväliselle jääkiekkoliitolle, jotta käännös voidaan julkaista Kansainvälisen jääkiekkoliiton verkkosivustolle muiden käytettäväksi (käännöksen kanteen selkeä merkintä, että kyseessä on kansallisen liiton virallinen käännös).

SÄÄNTÖKIRJAN LUKEMINEN

→ Sääntökirjan sisäiset linkit ← Viittaukset sääntökirjan ulkopuolisiin dokumentteihin

KYSYTTÄVÄÄ TAI HUOMIOITA? Onko sinulla kysyttävää, ehdotuksia tai huomautuksia tästä sääntökirjasta - ota yhteyttä Suomen jääkiekkoliittoon sähköpostitse osoitteella: harri.ahola@finhockey.fi

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

ARVOMME

SOLIDAARISUUS Säännöt ovat perusta pelin ymmärtämiselle ja keskeinen työkalu pelaajalle, valmentajalle tai liitolle selittämään ja kehittämään taitoja. Sääntökirja voidaan ymmärtää yhteiseksi kieleksi, jota voimme käyttää kommunikoidaksemme yhtenäisellä tavalla tehden urheilusta mahdollisimman tasapuolista.

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

5

REHELLISYYS Jääkiekko on joukkuepeli. Ei ole merkitystä, kuinka erinomainen yksittäinen pelaaja on, hänen joukkuetoverinsa ovat välttämättömiä joukkueen menestykselle. Tämä myös tekee jääkiekosta niin erityisen. Vaadittujen fyysisten taitojen lisäksi se opettaa sellaisia arvoja, kuten epäitsekkyyttä, joukkuepeliä, luonnetta, sydäntä, omistautumista, johtajuutta ja kunnioitusta. Jääkiekon sääntöjen lähtökohtana on kunnioitus itse urheilua kohtaan. Tämä tarkoittaa kaikkien dopingia ja sopupelejä koskevien sääntöjen noudattamista. Tämä tarkoittaa valmentajien ja tuomariston kunnioittamista sekä pelaamista käytännesääntöjen puitteissa.

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

7

TAIDOT Jääkiekko on nopein ja jännittävin kaikista joukkuelajeista, koska se on yhdistelmä kahdesta lajista – luistelusta ja jääkiekosta. Luistelu on monimutkainen taito, mutta myös erittäin nautinnollinen, kun taas jääkiekon pelaamiseen tarvittavien taitojen hallitseminen edellyttää omistautumista ja harjoittelua. Luistelu edellyttää voimaa, tasapainoa ja kestävyyttä. Kun pelaaja hallitsee kyvyn luistella taaksepäin ja eteenpäin, kääntyä ja pysähtyä nopeasti, kiertää pelaajan tai välttää taklauksen, pelin nautinto todella kasvaa. Jääkiekko koostuu kolmesta perustaidosta – mailankäsitteleminen, syöttäminen ja laukaiseminen. Mailankäsittely vaatii erinomaista silmä-käsikoordinaatiota, kykyä hallita kiekkoa ja harhauttaa vastustajaa oikea-aikaisesti. Syöttäminen edellyttää pelinäkemystä, ajoitusta ja pelikäsitystä. Ja laukaisu edellyttää harjoittelua, voimaa ja tekniikkaa. Se, mikä tekee jääkiekosta niin erikoista, ja haastavaa on, että pelaajan on opittava yhdistämään nämä kolme keskeistä jääkiekkotaitoa täysin erilaisen luistelutaidon kanssa. Kyseessä on kaksi urheilulajia, ei vain yksi, mutta ne yhdistettäessä muodostuu uskomattoman nautinnollinen kokemus.

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

9

INTOHIMO Intohimo jääkiekkoa kohtaan ilmenee kaikkialla pelaajista valmentajiin, vanhemmista tuomaristoon, faneihin ja vapaaehtoisiin. Jääkiekkoa ei voi olla olemassa ilman tätä intohimoa. Se on kipinä, joka voi syttyä sillä hetkellä, kun otat mailan ja menet jäälle ensimmäistä kertaa. Aina kun se tapahtuu, olitpa sitten lapsi tai aikuinen, se pysyy kanssasi koko loppuelämän.

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

11

KURINALAISUUS & KUNNIOITUS Kaikki haluavat voittaa, mutta voittaminen hinnalla millä hyvänsä voi osoittaa kunnioituksen puutetta peliä kohtaan. Kunnioitus ei mitenkään liity kiekkoon tai vastustajan maaliin. Kyse on ihmisyydestä. Kyse on siitä, että jokainen voi pelata turvallisessa ja nautinnollisessa ympäristössä taitotasostaan, koostaan, muodostaan, rodustaan, sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Kyse on kannustaa kaikkia eri ihonvärin ja uskonnon omaavia ja eri maista ja taustoista olevia ihmisiä. Kyse on osallistamisesta, ei ulkopuolelle jättämisestä ja kannustamisesta, ei vähättelemisestä. Jääkiekko on yhteistyön ja mahdollisuuksien ylistämistä sekä yhteisen haasteen kohtaamista. Kaikkien peliin osallistuvien velvollisuutena on pitää peli turvallisena ja reiluna!

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

13

PELIN PERIAATTEET Mitään kunnollista ottelua ei voi pelata ilman tuomaristoa (päätuomarit ja linjatuomarit) ja heidän pitää johtaa peliä kaikilla pelitasoilla arvostaen kaikkia osallistuvia pelaajia, valmentajia, vanhempia ja liittoja. Rakkaus jääkiekkoa kohtaan ja halu pelata jääkiekkoa alkaa ottelua ohjaavan tuomariston kunnioittamisesta. He ovat käyttäneet vuosia taitojensa kehittämiseen, joihin kuuluu pelaajatasoisen luistelutaidon omaaminen. Samoin heidän on täytynyt hioa omia erityistaitojaan – taitoa tehdä nopeita liikkeitä pysyäkseen poissa pelin tieltä, kykyä ymmärtää ja lukea peliä samalla, kun he liikkuvat suurella nopeudella eri suuntiin, kykyä soveltaa ja tulkita sääntökirjaa oikein paineen alaisena ja hetkessä. Ja vaikka päävastuu pelin kunnioittamisesta on pelaajilla, pelin turvallisuuden ja menestyksen kannalta on elintärkeää, että siihen osallistuvat valmentajat, vanhemmat, liitot, järjestöt ja liigat, joiden valvonnassa peliä pelataan. Lopulta, ottelun voittajaa ja häviäjää määritettäessä, ratkaiseva tekijä on ottelun lopputulos. Mutta reilun pelin henki on vieläkin tärkeämpi, koska se mahdollistaa pelin menestymisen ja kasvamisen sekä kehittymisen niin maissa, joissa jääkiekko on juurtunut osaksi kulttuuria sekä maissa, joissa se on juuria kasvattava, nouseva urheilulaji.

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

PELIN HYVÄKSI Pelin rakastaminen tarkoittaa sen arvostamista ja sen arvostaminen on sen kunnioittamista. Jääkiekko on nopeuden ja taitojen ympärille rakennettu peli. Nämä ovat elementtejä, jotka vetoavat ihmisiin ympäri maailmaa, mutta jotka luontaisesti muodostavat vaaran, ellei jääkiekkoa pelata oikein. Pelin menestys riippuu siitä, että sitä pelataan oikeudenmukaisesti kaikilla tasoilla. Tämä tarkoittaa pelisääntöjen noudattamista, valmentajien kuuntelemista, ja pää- ja linjatuomareiden toiminnan kunnioittamista – pelin hyväksi!

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

15

ESIPUHE SUKUPUOLTEN OSALLISTUMINEN SJL kilpailusäännöt määrittelevät osallistumisen eri sarjojen osallistumisoikeudet.

PELAAJAN KELPOISUUS / IKÄ SJL kilpailusäännöt määrittävät pelikelpoisuuden ja ikärajat eri sarjoissa.

ASIAANKUULUVA ELIN JA KURINPITO ”Asiaankuuluvalla elimellä” viitataan nimenomaan SJL kurinpitoelimeen, jolla on toimivalta soveltaa näitä pelisääntöjä käsiteltävään asiaan, kuten SJL Säädöksissä ja säännöissä, SJL:n Kurinpitosäännöstössä ja muissa asiaankuuluvissa säännöissä ja määräyksissä. Asiaankuuluva elin käy läpi kaikki tilanteet, joissa on tuomittu pelirangaistus tai ottelurangaistus. Lisäksi asiaankuuluvalla elimellä on toimivalta tarkistaa kaikki tilanteet, joissa pelaajien, valmentajien ja ei pelaavan joukkueen toimihenkilöstön teot voivat olla näiden pelisääntöjen vastaisia. ← Lisätietoja: SJL kilpailusäännöt ANTIDOPING IIHF:n jäsenyys sisältää Maailman antidopingsäännöstön hyväksymisen ja edellyttää, että kansallisen jäsenliiton käytännöt, säännöt ja ohjelmat ovat yhtenevät IIHF:n dopingvalvonnan määräysten ( IIHF Doping Control Regulations ), IIHF:n kurinpitosäännöstön ( IIHF Disciplinary Code ) ja Maailman antidopingsäännöstön ( the World Anti-Doping Code ) kanssa. ← Lisätietoja: SJL kilpailusäännöt

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

SISÄLLYS YLEISTÄ ........................................................................................................................................ 3 TEKIJÄNOIKEUDET ....................................................................................................................................3 VIRALLINEN KIELI ......................................................................................................................................3 MUUT KIELET............................................................................................................................................3 SÄÄNTÖKIRJAN LUKEMINEN ....................................................................................................................3 KYSYTTÄVÄÄ TAI HUOMIOITA? ................................................................................................................3 SOLIDAARISUUS........................................................................................................................................4 REHELLISYYS .............................................................................................................................................5 TAIDOT 7 INTOHIMO ................................................................................................................................................9 KURINALAISUUS & KUNNIOITUS ............................................................................................................11 PELIN PERIAATTEET ................................................................................................................................13 PELIN HYVÄKSI........................................................................................................................................14 ESIPUHE ..................................................................................................................................... 15 SUKUPUOLTEN OSALLISTUMINEN .........................................................................................................15 PELAAJAN KELPOISUUS / IKÄ .................................................................................................................15 ASIAANKUULUVA ELIN JA KURINPITO....................................................................................................15 ANTIDOPING...........................................................................................................................................15 OSA 1 – PELIALUE ....................................................................................................................... 29 SÄÄNTÖ 1 KAUKALO.................................................................................................................................29 1.1. KAUKALO.................................................................................................................................29 1.2. MITAT......................................................................................................................................29 1.3. LAIDAT JA SUOJALASI ..............................................................................................................29 1.4. SUOJAVERKKO.........................................................................................................................30 1.5. VIIVAT .....................................................................................................................................31 1.6. JÄÄALUEEN JAKO ....................................................................................................................31 1.7. MAALIALUE / TUOMARIALUE .................................................................................................32 1.8. MAALIVAHDIN RAJATTU ALUE................................................................................................32 1.9. ALOITUSYMPYRÄT JA -PISTEET ...............................................................................................32 1.10. JÄÄN PUHDISTUS ....................................................................................................................33 SÄÄNTÖ 2 MAALITOLPAT JA MAALIVERKOT ............................................................................................33 2.1. MAALITOLPAT .........................................................................................................................33 2.2. MAALIVERKKO ........................................................................................................................34 SÄÄNTÖ 3 PENKIT.....................................................................................................................................34 3.1. PELAAJAPENKIT.......................................................................................................................34 3.2. RANGAISTUSAITIO ..................................................................................................................35 SÄÄNTÖ 4 MERKINANTO- JA AJANOTTOLAITTEET...................................................................................35 4.1. MERKINANTOLAITTEET ...........................................................................................................35 4.2. AJANOTTOLAITTEET ................................................................................................................35 OSA 2 – JOUKKUEET ................................................................................................................... 37 SÄÄNTÖ 5 JOUKKUEET .............................................................................................................................37 5.1. EDUSTUSKELPOISET PELAAJAT ...............................................................................................37 5.2. EDUSTUSKELVOTON PELAAJA.................................................................................................38 5.3. MAALIVAHTI............................................................................................................................38

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

17

5.4. 5.5. 5.6. VALMENTAJAT JA JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT ....................................................................38 JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT JA TEKNOLOGIA.......................................................................38 OTTELUA EDELTÄVÄ LÄMMITTELYJAKSO JÄÄLLÄ...................................................................39 SÄÄNTÖ 6 KAPTEENI JA VARAKAPTEENIT ................................................................................................39 6.1. KAPTEENI ................................................................................................................................39 6.2. VARAKAPTEENIT .....................................................................................................................39 SÄÄNTÖ 7 ALOITUSKENTÄLLINEN ............................................................................................................40 7.1. ALOITUSKENTÄLLINEN ............................................................................................................40 SÄÄNTÖ 8 LOUKKAANTUNEET PELAAJAT ................................................................................................40 8.1. LOUKKAANTUNEET PELAAJAT ................................................................................................40 8.2. LOUKKAANTUNUT MAALIVAHTI .............................................................................................41 8.3. VERI .........................................................................................................................................41 OSA 3 – VARUSTEET ................................................................................................................... 43 SÄÄNTÖ 9 PELIASUT .................................................................................................................................43 9.1. JOUKKUEEN PELIASU ..............................................................................................................43 9.2. NUMEROT JA NIMILAATAT .....................................................................................................43 9.3. PELAAJAN PELIPAITA...............................................................................................................44 9.4 MAALIVAHDIN PELIPAITA .......................................................................................................44 9.5. SUOJUKSET..............................................................................................................................44 9.6. KYPÄRÄT .................................................................................................................................44 9.7. KASVOJEN SUOJAAMINEN ......................................................................................................45 9.8. VAARALLINEN VARUSTE..........................................................................................................46 9.9. SÄÄRISUOJAT ..........................................................................................................................46 9.10. LUISTIMET ...............................................................................................................................46 9.11. LUISTIMET – MAALIVAHTI ......................................................................................................47 9.12. KAULASUOJUS.........................................................................................................................47 9.13. HAMMASSUOJAT ....................................................................................................................47 SÄÄNTÖ 10 MAILAT....................................................................................................................................47 10.1. PELAAJAN MAILA ....................................................................................................................47 10.2. MAALIVAHDIN MAILA .............................................................................................................48 10.3. RIKKOUTUNUT MAILA – PELAAJA ...........................................................................................48 10.4. RIKKOUTUNUT MAILA / HYLÄTTY MAILA – MAALIVAHTI .......................................................49 10.5. MAILAN MITTAUS ...................................................................................................................49 10.6. MAILAN MITTAUS – ENNEN RANGAISTUSLAUKAUSTA ..........................................................50 SÄÄNTÖ 11 MAALIVAHDIN VARUSTEET.....................................................................................................50 11.1. MAALIVAHDIN VARUSTEET.....................................................................................................50 11.2. PATJAT ....................................................................................................................................50 11.3. RINTA- JA KÄSIVARSISUOJUS ..................................................................................................50 11.4. HOUSUT ..................................................................................................................................51 11.5. POLVISUOJUKSET ....................................................................................................................51 11.6. KIINNIOTTOKÄSINE .................................................................................................................51 11.7. KILPIKÄSINE.............................................................................................................................51 11.8. KASVOSUOJUKSET...................................................................................................................52 11.9. SJL:N SUORITTAMAT VARUSTETARKASTUKSET ......................................................................52 SÄÄNTÖ 12 SÄÄNTÖJENVASTAINEN VARUSTE ..........................................................................................53 12.1. SÄÄNTÖJENVASTAINEN VARUSTE ..........................................................................................53 12.2. HANSKAT.................................................................................................................................53 12.3. KYYNÄRPÄÄSUOJAT ................................................................................................................53

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

12.4 12.5. REILU PELI ...............................................................................................................................53 SJL:N SUORITTAMAT VARUSTETARKASTUKSET ......................................................................53 SÄÄNTÖ 13 KIEKKO ....................................................................................................................................53 13.1. MITAT......................................................................................................................................53 13.2. HANKINTA ...............................................................................................................................54 13.3. SÄÄNTÖJENVASTAINEN KIEKKO .............................................................................................54 SÄÄNTÖ 14 ASUN TAI VARUSTEIDEN SÄÄTÄMINEN..................................................................................54 14.1. ASUN TAI VARUSTEIDEN SÄÄTÄMINEN..................................................................................54 OSA 4 – RANGAISTUSLAJIT ......................................................................................................... 56 SÄÄNTÖ 15 RANGAISTUKSIEN TUOMITSEMINEN ......................................................................................56 15.1. RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN .......................................................................................56 15.2. PIENEN RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN – MAALI SYNTYY ..............................................56 15.3. KAKSINKERTAISEN PIENEN RANGAISTUKSEN TUOMISEMINEN – MAALI SYNTYY..................56 15.4. RANGAISTUKSEN TUOMITSEMINEN – VAJAALUKUINEN JOUKKUE – MAALI SYNTYY ............56 15.5. ALOITUSPAIKAT.......................................................................................................................57 SÄÄNTÖ 16 PIENET RANGAISTUKSET .........................................................................................................57 16.1. PIENI RANGAISTUS..................................................................................................................57 16.2. VAJAALUKUISUUS ...................................................................................................................57 16.3. RIKKEET ...................................................................................................................................58 SÄÄNTÖ 17 JOUKKUERANGAISTUKSET ......................................................................................................58 17.1. JOUKKUERANGAISTUS ............................................................................................................58 17.2. VAJAALUKUISUUS ...................................................................................................................58 17.3. RIKKEET ...................................................................................................................................58 SÄÄNTÖ 18 KAKSINKERTAISET PIENET RANGAISTUKSET ...........................................................................58 18.1. KAKSINKERTAINEN PIENI RANGAISTUS ..................................................................................58 18.2. VAJAALUKUISUUS ...................................................................................................................58 18.3. RIKKEET ...................................................................................................................................59 18.4. VIDEOTARKISTUS – KAKSINKERTAINEN PIENI RANGAISTUS, KORKEA MAILA ........................59 SÄÄNTÖ 19 SAMANAIKAISET RANGAISTUKSET..........................................................................................59 19.1. SAMANAIKAISET PIENET RANGAISTUKSET .............................................................................59 19.2. SAMANAIKAISET ISOT RANGAISTUKSET .................................................................................60 19.3. SAMANAIKAISET OTTELURANGAISTUKSET .............................................................................60 19.4. VIIMEISET VIISI MINUUTTIA JA JATKOAIKA ............................................................................60 19.5. SAMANAIKAISTEN RANGAISTUSTEN -SÄÄNNÖN SOVELTAMINEN.........................................61 SÄÄNTÖ 20 ISOT RANGAISTUKSET .............................................................................................................61 20.1. ISO RANGAISTUS .....................................................................................................................61 20.2 VAJAALUKUISUUS ...................................................................................................................61 20.3. SIJAINEN..................................................................................................................................61 20.4. AUTOMAATTINEN PELIRANGAISTUS ......................................................................................61 20.6. VIDEOTARKISTUS – ISOT RANGAISTUKSET .............................................................................62 20.7. RAPORTIT ................................................................................................................................62 SÄÄNTÖ 21 OTTELURANGAISTUKSET.........................................................................................................62 21.1. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................62 21.2. VAJAALUKUISUUS ...................................................................................................................63 21.3. KURINPITOTOIMENPITEET ......................................................................................................63 21.4. RIKKEET ...................................................................................................................................63 SÄÄNTÖ 22 KÄYTÖSRANGAISTUKSET.........................................................................................................63

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

19

22.1. 22.2. 22.3. 22.5. KÄYTÖSRANGAISTUS...............................................................................................................63 KÄYTÖSRANGAISTUS – MAALIVAHTI ......................................................................................63 VAJAALUKUISUUS ...................................................................................................................63 RIKKEET ...................................................................................................................................64 SÄÄNTÖ 23 PELIRANGAISTUKSET...............................................................................................................64 23.1. PELIRANGAISTUS.....................................................................................................................64 23.2. KURINPITOTOIMENPITEET ......................................................................................................64 23.7. AUTOMAATTINEN PELIRANGAISTUS ......................................................................................64 SÄÄNTÖ 24 RANGAISTUSLAUKAUS ............................................................................................................64 24.1. RANGAISTUSLAUKAUS ............................................................................................................64 24.2. TOIMINTAOHJE .......................................................................................................................64 24.3. NIMETTY PELAAJA...................................................................................................................65 24.4. RIKKEET RANGAISTUSLAUKAUKSEN AIKANA..........................................................................65 24.5. ALOITUSPAIKKA.......................................................................................................................66 24.6 TULOKSET................................................................................................................................66 24.7. AJANOTTO...............................................................................................................................67 24.8. RIKKEET ...................................................................................................................................67 SÄÄNTÖ 25 TUOMITUT MAALIT.................................................................................................................67 25.1. TUOMITTU MAALI...................................................................................................................67 25.2. RIKKEET – KUN MAALIVAHTI ON JÄÄLLÄ ................................................................................67 25.3. RIKKEET – KUN MAALIVAHTI ON POIS JÄÄLTÄ .......................................................................68 25.4. RIKKEET – RANGAISTUSLAUKAUKSEN SUORITUKSEN AIKANA ...............................................68 SÄÄNTÖ 26 RANGAISTUSTEN SIIRRETTY ALKAMISAIKA.............................................................................68 26.1. RANGAISTUKSEN SIIRRETTY ALKAMISAIKA.............................................................................68 26.2. RANGAISTUKSEN PÄÄTTYMINEN............................................................................................68 26.3. ISO JA PIENI RANGAISTUS .......................................................................................................68 SÄÄNTÖ 27 MAALIVAHDIN RANGAISTUKSET.............................................................................................69 27.1. PIENI RANGAISTUS MAALIVAHDILLE ......................................................................................69 27.2. ISO RANGAISTUS MAALIVAHDILLE .........................................................................................69 27.3. KÄYTÖSRANGAISTUS MAALIVAHDILLE ...................................................................................69 27.4. PELIRANGAISTUS MAALIVAHDILLE .........................................................................................69 27.5. OTTELURANGAISTUS MAALIVAHDILLE ...................................................................................70 27.6. MAALIALUEELTA POISTUMINEN.............................................................................................70 27.7 OSALLISTUMINEN PELIIN KESKIVIIVAN YLITYKSEN JÄLKEEN ..................................................70 27.8 MAALIVAHDIN RAJATTU ALUE................................................................................................70 27.9. RIKKEET – YKSINOMAAN MAALIVAHDEILLE ...........................................................................70 SÄÄNTÖ 28 TÄYDENTÄVÄ KURINPITO .......................................................................................................71 28.1. TÄYDENTÄVÄ KURINPITO .......................................................................................................71 SÄÄNTÖ 29 TUOMARISTON KÄSIMERKIT...................................................................................................71 OSA 5 – TUOMARISTO................................................................................................................ 73 SÄÄNTÖ 30 TUOMARISTON NIMEÄMINEN................................................................................................73 30.1. TUOMARISTON NIMEÄMINEN................................................................................................73 SÄÄNTÖ 31 PÄÄTUOMARIT........................................................................................................................73 31.1. ASU JA VARUSTEET .................................................................................................................73 31.2. NÄKEMYSEROT .......................................................................................................................73 31.3. ALOITUKSET ............................................................................................................................73 31.4. YLEISET TEHTÄVÄT ..................................................................................................................73

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

31.5. 31.6. 31.7. 31.8. 31.9. MAALIT....................................................................................................................................73 TOIMITSIJAT ............................................................................................................................74 RANGAISTUKSET .....................................................................................................................74 PELAAJIEN PELIASUT ...............................................................................................................74 RAPORTIT ................................................................................................................................74 31.10. OTTELUN JA ERIEN ALKAMINEN JA LOPPUMINEN .................................................................75 31.11. KYKENEMÄTÖN JATKAMAAN .................................................................................................75 SÄÄNTÖ 32 LINJATUOMARIT .....................................................................................................................75 32.1. ASU JA VARUSTEET .................................................................................................................75 32.2. ALOITUKSET ............................................................................................................................75 32.3. YLEISET TEHTÄVÄT ..................................................................................................................75 32.4. RAPORTOINTI PÄÄTUOMARILLE .............................................................................................75 32.5. PELIN KATKAISEMINEN ...........................................................................................................76 32.6. KYKENEMÄTÖN JATKAMAAN .................................................................................................77 SÄÄNTÖ 33 KIRJURI ....................................................................................................................................77 33.1. YLEISET TEHTÄVÄT ..................................................................................................................77 33.2. MAALIT JA SYÖTÖT .................................................................................................................77 33.3. PELAAVA KOKOONPANO ........................................................................................................78 33.4. SIJAINTI ...................................................................................................................................78 33.5. RANGAISTUKSET .....................................................................................................................78 SÄÄNTÖ 34 PELIAJANOTTAJA.....................................................................................................................79 34.1. YLEISET TEHTÄVÄT ..................................................................................................................79 34.2. ERÄTAUOT ..............................................................................................................................79 34.3. JATKOAJAN TOIMINNOT .........................................................................................................79 34.4. MERKINANTOLAITEET .............................................................................................................79 34.5. ERIEN ALKAMINEN..................................................................................................................79 34.7. PELIAJAN VARMISTAMINEN....................................................................................................79 SÄÄNTÖ 35 RANGAISTUSAITION VALVOJA ................................................................................................80 35.1. YLEISET TEHTÄVÄT ..................................................................................................................80 35.2. VARUSTEET .............................................................................................................................80 35.3. MAALIVAHDIN RANGAISTUKSET.............................................................................................81 35.4. RANGAISTUSLAUKAUS ............................................................................................................81 35.5. RANGAISTUSKELLO .................................................................................................................81 35.6. RAPORTIT ................................................................................................................................81 35.7. MAILAN MITTAUS ...................................................................................................................81 35.8. PELIAJAN VAHVISTAMINEN ....................................................................................................81 SÄÄNTÖ 36 TILASTOHENKILÖSTÖ ..............................................................................................................81 SÄÄNTÖ 37 VIDEOTARKISTUS ....................................................................................................................81 37.1. VIDEOTUOMARISTO................................................................................................................81 37.2. MAALITARKISTUKSEN MENETTELYT .......................................................................................81 37.3. VIDEOTARKISTUKSEN ALAISET MAALITILANTEET ...................................................................82 37.4. HAVAITTAVISSA OLEVA POTKULIIKE .......................................................................................83 37.5. KIEKON PELAAMINEN KORKEALLA MAILALLA ........................................................................83 37.6. VIDEOTARKISTUS PELIAJAN VARMISTAMISEKSI .....................................................................83 37.7. MAALITUOMARI MAALIN TAKANA – VIDEOTARKISTUSTA EI KÄYTÖSSÄ ...............................84 SÄÄNTÖ 38 VALMENTAJAN HAASTO .........................................................................................................84 SÄÄNTÖ 39 SOPIMATON KÄYTÖS TUOMARISTOA KOHTAAN ...................................................................85 39.1. YLEINEN KUVAUS ....................................................................................................................85

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

21

39.2 39.3. 39.4. 39.5. 39.6. 39.7. PIENI RANGAISTUS..................................................................................................................85 JOUKKUERANGAISTUS ............................................................................................................85 KÄYTÖSRANGAISTUS...............................................................................................................86 PELIRANGAISTUS.....................................................................................................................87 OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................87 RAPORTIT ................................................................................................................................88 SÄÄNTÖ 40 TUOMARISTON FYYSISEN KOSKEMATTOMUUDEN LOUKKAUS..............................................88 OSA 6 – FYYSISET RIKKEET .......................................................................................................... 90 SÄÄNTÖ 41 LAITATAKLAUS ........................................................................................................................90 41.1. LAITATAKLAUS ........................................................................................................................90 41.2. PIENI RANGAISTUS + KÄYTÖSRANGAISTUS ............................................................................90 41.3. ISO RANGAISTUS + PELIRANGAISTUS .....................................................................................90 41.4. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................90 SÄÄNTÖ 42 RYNTÄYS..................................................................................................................................90 42.1. RYNTÄYS..................................................................................................................................90 42.2. PIENI RANGAISTUS..................................................................................................................91 42.3. ISO RANGAISTUS + PELIRANGAISTUS .....................................................................................91 42.4. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................91 SÄÄNTÖ 43 SELÄSTÄ TAKLAAMINEN .........................................................................................................91 43.1. SELÄSTÄ TAKLAAMINEN .........................................................................................................91 43.2. PIENI RANGAISTUS + KÄYTÖSRANGAISTUS ............................................................................91 43.3. ISO RANGAISTUS + PELIRANGAISTUS .....................................................................................91 43.4. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................91 SÄÄNTÖ 44 LEIKKAAMINEN .......................................................................................................................92 44.1. LEIKKAAMINEN .......................................................................................................................92 44.2. PIENI RANGAISTUS..................................................................................................................92 44.3. ISO RANGAISTUS + PELIRANGAISTUS .....................................................................................92 44.4. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................92 SÄÄNTÖ 45 KYYNÄRPÄÄTAKLAUS ..............................................................................................................92 45.1. KYYNÄRPÄÄTAKLAUS ..............................................................................................................92 45.2. PIENI RANGAISTUS..................................................................................................................92 45.3. ISO RANGAISTUS + PELIRANGAISTUS .....................................................................................92 45.4. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................93 SÄÄNTÖ 46 TAPPELU..................................................................................................................................93 46.1. TAPPELU / TAPPELIJA – HALUKKUUS TAPELLA JA JATKAA TAPPELUA....................................93 46.2. YHTEENOTTO ..........................................................................................................................93 46.3. YLLYTTÄJÄ / ALOITTEENTEKIJÄ ...............................................................................................93 46.4. HYÖKKÄÄVÄ OSAPUOLI ..........................................................................................................93 46.5. VAARALLINEN ISKIJÄ – RAUKKAMAINEN LYÖJÄ .....................................................................94 46.6. PUOLUSTAUTUVA – TAPPELUUN HALUTON VASTUSTAJA .....................................................94 46.7. KOLMAS OSALLISTUVA PELAAJA.............................................................................................94 46.8. TAPPELUALUEEN TYHJENTÄMINEN........................................................................................94 46.9. TAPPELU MUULLOIN KUIN OTTELUN ERÄN AIKANA ..............................................................94 46.10. TAPPELU ENNEN ALOITUSTA ..................................................................................................95 46.11. TAPPELU PELIALUEEN ULKOPUOLELLA...................................................................................95 46.12. KYPÄRÄT JA HANSKAT.............................................................................................................95 46.13. PELIPAIDAT..............................................................................................................................95 SÄÄNTÖ 47 PÄÄLLÄ ISKEMINEN.................................................................................................................95

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

JÄÄKIEKON SÄÄNTÖKIRJA - SJL 2022-2023

47.1. 47.4. PÄÄLLÄ ISKEMINEN.................................................................................................................95 OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................95 SÄÄNTÖ 48 SÄÄNTÖJENVASTAINEN TAKLAUS PÄÄHÄN TAI NISKAAN/KAULAAN.....................................96 48.1. SÄÄNTÖJENVASTAINEN TAKLAUS PÄÄHÄN TAI NISKAAN/KAULAAN.....................................96 48.2. PIENI RANGAISTUS + KÄYTÖSRANGAISTUS ............................................................................96 48.3. ISO RANGAISTUS + PELIRANGAISTUS .....................................................................................96 48.4. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................97 SÄÄNTÖ 49 POTKAISEMINEN .....................................................................................................................97 49.1. POTKAISEMINEN .....................................................................................................................97 49.2. MAALIT....................................................................................................................................97 49.3. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................97 SÄÄNTÖ 50 POLVITAKLAUS ........................................................................................................................98 50.1. POLVITAKLAUS ........................................................................................................................98 50.2. PIENI RANGAISTUS..................................................................................................................98 50.3. ISO RANGAISTUS + PELIRANGAISTUS .....................................................................................98 50.4. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................98 SÄÄNTÖ 51 VÄKIVALTAISUUS ....................................................................................................................98 51.1. VÄKIVALTAISUUS ....................................................................................................................98 51.2. PIENI RANGAISTUS, KAKSINKERTAINEN PIENI RANGAISTUS TAI 5+PR...................................98 51.3. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................98 SÄÄNTÖ 52 JALKAPYYHKÄISY .....................................................................................................................99 52.1. JALKAPYYHKÄISY .....................................................................................................................99 52.2. OTTELURANGAISTUS...............................................................................................................99 SÄÄNTÖ 53 VARUSTEEN HEITTÄMINEN.....................................................................................................99 53.1. VARUSTEEN HEITTÄMINEN.....................................................................................................99 53.2. PIENI RANGAISTUS..................................................................................................................99 53.3. JOUKKUERANGAISTUS ............................................................................................................99 53.4. KÄYTÖSRANGAISTUS.............................................................................................................100 53.5. PELIRANGAISTUS...................................................................................................................100 53.6. OTTELURANGAISTUS.............................................................................................................100 53.7. RANGAISTUSLAUKAUS ..........................................................................................................100 53.8. TUOMITUT MAALIT...............................................................................................................100 OSA VII – RAJOITTAVAT RIKKEET .............................................................................................. 102 SÄÄNTÖ 54 KIINNIPITÄMINEN .................................................................................................................102 54.1. KIINNIPITÄMINEN .................................................................................................................102 54.2. PIENI RANGAISTUS................................................................................................................102 54.3. RANGAISTUSLAUKAUS ..........................................................................................................102 54.4. TUOMITUT MAALIT...............................................................................................................103 SÄÄNTÖ 55 KOUKKAAMINEN...................................................................................................................103 55.1. KOUKKAAMINEN...................................................................................................................103 55.2. PIENI RANGAISTUS................................................................................................................103 55.3. ISO RANGAISTUS + PELIRANGAISTUS ...................................................................................103 55.4. OTTELURANGAISTUS.............................................................................................................103 55.5. RANGAISTUSLAUKAUS ..........................................................................................................103 55.6. TUOMITUT MAALIT...............................................................................................................103 SÄÄNTÖ 56 ESTÄMINEN...........................................................................................................................104 56.1. ESTÄMINEN...........................................................................................................................104

© Suomen Jääkiekkoliitto & IIHF

Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online